image

Imatrankoski Katso video

Imatrankoski

Sijaitsee Imatralla, Etelä-Karjalassa. Koski syntyi noin 6 000 vuotta sitten Saimaan vesimassojen murtautuessa Salpausselän läpi. Kosken voimasta kertovat lukuisat hiidenkirnut ja muut kovertumat.

  • Se on Suomen vanhin matkailunähtävyys. Se on kansallismaisema, jota on käyty ihastelemassa jo 1700-luvulla. Vuonna 1772 jopa Venäjän keisarinna Katariina II seurueineen kävi ihmettelemässä kosken ja virtaavan veden voimaa. 1800-luvun lopulla se oli suuri nähtävyys koko Euroopassa, jota tultiin ihastelemaan ympäri maailmaa.
  • Vuonna 1903 valmistuneen linnamaisen Valtionhotellin ansiosta turistien määrä Imatralla kasvoi entisestään. Hotelli rakennettiin kahden palaneen puuhotellin tilalle, ja se pystyi vastaamaan entistä paremmin myös vaativien turistien tarpeisiin.
  • Nykyään Imatrankoski on normaaliolossaan vain kuivaa joenpohjaa. Kesäkuukausina pato kuitenkin avataan muutaman kerran päivässä, mikä vapauttaa taas raivokkaat kosket kuohumaan katsojien iloksi. Se houkuttelee edelleen valtavia kävijämääriä vuosittain Imatralle.
  • Yksittäisen koskinäytöksen kesto n. 16 minuuttia. Parhaita katselupaikkoja ovat kosken ylittävä silta, Koskipuiston ranta, Valtionhotellin näköalatasanne sekä alapaviljonki.

Miten sinne pääsee?

  • Tämän sivun Hae reitti -painike opastaa sinut Imatrankoskelle Google Mapsin avulla.
  • Lähin rautatieasema on Imatran rautatieasema.

Voit jättää valokuvia ja arviosi paikasta tällä sivulla! Nauti vierailustasi!

Mitä mieltä olet paikasta?

Arviosi tälle kohteelle

angry
crying
sleeping
smily
cool
Selaa

Jättääksesi arvion sinun tulee olla kirjautuneena sisään.

image

image

×