image

Hiidenportin kansallispuisto Katso video

Hiidenportin kansallispuisto

Sijaitsee Sotkamon kunnassa, Kainuussa.

  • Aluetta laajennettiin 1970-luvulla ja kansallispuistoksi se perustettiin vuonna 1982.
  • Alueella liikkuminen antaa aavistuksen siitä, miltä Korpi-Kainuun erämaaluonto ennen näytti: harvaanasuttua salomaata, matalia metsäisiä vaaroja ja karuja soita.
  • Hiidenportti muodostaa jyrkän vastakohdan ympäröiville metsille. Rotkolla kallioseinämät putoavat pystysuorina jopa kaksikymmentä metriä. Sen pohjalla on mustia lampia, joiden kapeat reunamat ovat hyllyvää suota. Jyrkänteen reunoilta avautuu vaikuttavia näkymiä pitkin kilometrin mittaista laaksoa.
  • Puistossa on vanhaa alkuperäistä metsää. Aluetta on eroteltu puumetsäksi ja aarnimetsäksi 1940-luvulta lähtien. Viimeiset hakkuut on tehty alueella 1900-luvun alussa.
  • Pohjoisessa on Palolammen opastuskatos, tulentekopaikka, keittokatos ja kaivo. Hiidenportin Kansallispuisto tunnetaan erityisesti Hiidenportin rotkosta. Aluetta kutsutaan myös Portinsaloksi.
  • Hiidenportin nähtävyyksiin kuuluvat myös alueen kulttuurihistoriaa henkivät kohteet, mm. savotta- ja uittokämppien rauniot, uittopadot, närelenkin vääntöpuu, pilkkapolut, heinäsuovien pohjat, tervahaudan pohjat ja kaskikoivikot.
  • Kansallispuistossa on merkittyjä reittejä noin 30 kilometriä, joista voi valita oman kunnon ja ajan mukaan juuri itselleen sopivan. Koululaisille ja perheille sopii esimerkiksi Hiidenkierros (3–5 km). Vaativammalla Kitulankierroksella (10,5 km) kulkijan matkalle osuu rotkolaakson ja Kovasinvaaran lisäksi puiston pienimuotoisia soita ja järvimaisemia. Paikoin retkeä viihdyttää Porttijoen solina. Yöpyä voi laavussa tai teltassa.

Voit jättää arviosi paikasta tällä sivulla! Nauti vierailustasi!

Mitä mieltä olet paikasta?

Arviosi tälle kohteelle

angry
crying
sleeping
smily
cool
Selaa

Jättääksesi arvion sinun tulee olla kirjautuneena sisään.

image

Lisätiedot

  • Kaupunki tai kunta:Sotkamo
Show all
    image

    ×